tiistai 7. marraskuuta 2017

Keep rollin'

Ensimmäinen rullaus.
Permanenttikurssiimme kuului harjoitella ja kuvata erilaisia permanenttirullauksia. Ihan aluksi aloitimme klassisella rullauksella, johon tulee keskiosa ratarullauksella. Valitettavasti valmiin klassisen rullauksen kuva on minulla vanhan kännykän uumenissa. Jos sen saan sieltä kaivettua niin lisäilen tänne. :) Alku fiilis oli permanentissa, ettei ole minun juttuni. Perfektionisti kun olen, minua ärsytti kun en saanut heti tehtyä mielestäni tarpeeksi kauniita rullia ja aikaakin kului turhan paljon. En ehtinyt tekemään kaikkia rullauksia keväällä flunssakierteeni takia. Kesä tuli ja meni ja loput rullauksista tein nyt syksyllä. Nyt oli jotenkin eri ääni kellossa. Eihän tämä ollutkaan niin vaikeaa. Joku sisäistäminen oli siis käynyt kesän aikana. Vielä toki menee aikaa rullaukseen, mutta se nopeutuu vaan tekemällä. En ole vielä varma haluanko tulevaisuudessa tehdä permanentteja vai jättää ne pois palveluistani, katsotaan mihin suuntaan fiilis rupee lähteen.

Vielä on edessä asiakkaalle permanentin tekeminen, mikä voi vaikuttaa fiilikseen permanentin suhteen. Veikkaisin sen olevan mukavampaa kuin harjoituspäiden rullailu ja se kun pääsee näkemään millaista kiharaa sai aikaan asiakkaan hiuksiin! Sitä odotan.



Permanentti rullauksia



Viuhkarullaus



Tiiliskivirullaus


Spiraalirullaus

Patukkarullaus

Kaksoisrullaus kahdella tekniikalla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti