torstai 15. helmikuuta 2018

Meikkileikki

Päivämeikki



Meikkikurssi aloitettiin päivämeikin osa-alueista ja lopuksi teimme valmiin päivämeikin. Iho tulee olla tasainen, mutta kuulas päivämeikissä. Meikkivoiteen valitsin mallin ihon sävyyn sopivaksi. Peitevoidetta käytin silmänalusiin. Kulmat tein vaalean ruskealla puuterimaisella värillä, asiakkaan omaa kulmanmuotoa mukaillen. Silmiin hain kaunista hehkua vaaleanpunaisella luomivärillä ja banaanivarjostukseen käytin keskiruskeaa luomiväriä mikä tuo silmän muodon esille. Tein pienet siipirajaukset ja viimeistelin ripsivärillä. Poskiin sipaisin silmiin mätsäävää vaaleanpunaista poskipunaa ja huuliin
käytin tummempaa marjaisaa huulipunaa mikä sopii myös paidassa toistuvaan väriin.




Iltameikki


Iltameikkiin opiskelimme muutaman asian lisää päivämeikkiin verrattuna. Iltameikissä tuli siis valot ja varjostukset lisänä ja myös tummemman silmämeikin tekeminen. Iho kuuluu meikata peittävämmäksi toisin kuin päivämeikissä. Jälleen valitsin mallin ihoon sopivan meikkivoiteen. Peitevoidetta käytin silmänalusten peittoon. Kulmia en halunnut lähteä liikaa tummentamaan, mutta halusin niiden tulevan kuitenkin enemmän esille kuin päivämeikissä. Käytin kulmiin vaalean ruskeaa kulmakynää tuomaan sharpimman lookin. Silmiin käytin kultaista helmiäisluomiväriä ja syvyyttä silmiin tein suljetulla banaanivarjostuksella tumman ruskealla ja mustalla luomivärillä. Tein isommat kissamaiset rajaukset ja viimeistelin ripsivärillä. Poskipunan valitsin huulipunan sävyn mukaan. Meikkiin halusin tuoda raikkautta kauniilla pinkihtävän punaisella sävyllä huulissa.





Trendimeikki


Tässä tein mallilleni trendimeikin. Somessa näkyy paljon edelleen vahvoja ja selkeitä kulmia, vahvoja huulipunia ja kissamaisia rajauksia silmissä. Myös highlightereita käytetään runsaasti. Mallilleni käytin meikkivoiteen alle punaisen neutralisoijaa, jonka jälkeen levitin hänen ihon sävyynsä sopivan meikkivoiteen. Peitevoidetta käytin silmänalusiin ja muutamiin ihon näppyihin tuomaan. Kulmat tein keskiruskella puuterimaisella värillä mukaillen asiakkaan kulman muotoa. Silmiin käytin kultaista kimalleluomiväriä ja suljetun banaanivarjostuksen tein vaalean ruskealla jota tummensin tumman ruskealla ja lopuksi mustalla luomivärillä. Rajaukset saivat olla vahvat ja näyttävät joten tein kissamaiset rajaukset. Huulet rajasin hieman tummemmalla rajauskynällä ja ja huulet täytin kirkkaan punaisella huulipunalla, millä samalla häivyttelin rajauksen reunaa. Poskiin sipaisin vaalean punaista poskipunaa ja viimeistelin meikin highlitterilla eli korostuspuuterilla, jota laitoin poskipäille, nenänvarteen, kulmaluulle ja amorinkaareen. 





Klassinen meikki


Tein luokkalaiselleni tämän klassisen meikin. Pohjaan käytin asiakkaan ihoon sopivaa meikkivoidetta ja peiteainetta. Poskipunana käytin pinkkiä sävyä tuomaan kaunista hehkua ja väriä kasvoille. Kulmat tein sharpeiksi ja hieman tummemmiksi, jotta ne kehystäisivät hyvin meikkiä. Silmiin tein ruskealla sävyllä banaanivarjostuksen ja liikkuvalle luomelle käytin vaaleaa beigeä. Tein vahvat siipimäiset rajaukset tuomaan näyttävyyttä. Alaluomen rajasin kevyesti ruskealla luomivärillä. Viimeistelin ripsivärillä. Huuliin valitsin syvän punaisen sävyyn.








Luonnollinen meikki


Tein itselleni luonnollisen meikin. Pohjaan käytin ihooni sopivaa meikkivoidetta ja peiteainetta. Tein varjostusta poskiin, otsalle ja leuan alle ja laitoin kevyesti vaaleanpunaista poskipunaa. Käytin korostuspuuteria nenälle, kulmaluulle ja poskiluulle tuomaan raikkautta. Kulmat pyrin jättämään mahdollisimman luonnollisiksi, täytin kohdat mitkä kaipasivat väriä ja lopuksi harjasin vesi+ripsiväriä kulmakarvoihini, sillä en omista kulmakarva geeliä. Silmiin käytin ruskeaa puuterimaista luomiväriä tuomaan syvyyttä ja silmän muotoa esiin. Tein kevyet rajaukset nestemäisellä eyelinerilla ja viimeistelin ripsivärillä. Alaluomelle tein kevyen rajauksen ruskealla luomivärillä. Huuliin käytin lähellä omaa huultensävyäni olevaa rajauskynää ja huulipunaa.







Häämeikki


Tein luokkalaiselleni häämeikin. Ideana oli tehdä kevyt, heleä meikki. Pohjaan käytin asiakkaan ihonsävyyn sopivaa meikkivoidetta ja peiteainetta. Tein kevyet varjostukset poskille ja otsalle puuterimaisella tuotteella. Poskiin käytin heleää vaaleanpunaista poskipunaa. Käytin korostuspuuteria nenään, kulmaluulle ja poskiluulle tuomaan lisää hehkua. Kulmiin käytin puuterimaista keskiruskeaa sävyä. Halusin tuoda kulmiin väriä, mutta niin että lopputulos on luonnollinen. Silmämeikissä käytin kultaista helmiäisluomiväriä liikkuvalle luomelle ja tummempaa ruskeaa banaanivarjostukseen. Alaluomelle tein kevyen rajauksen ruskealla luomivärillä. Tein kevyet rajaukset mustalla linerilla ja viimeistelin ripsivärillä. Irtoripset olisi tuonut näyttävyyttä meikkiin, mutta ajanpuutteen vuoksi jätin ne tällä kertaa pois. Ns. oikealle asiakkaalle käyttäisin ehdottomasti, jos asiakas siihen suostuisi. Huuliin valitsin marjaisan kevyen punan, mikä tuo väriä kasvoille, mutta ei ole liian räikeä. Olisin halunnut huulipunan olevan enemmän vaaleanpunainen, mutta en löytänyt sopivaa vaaleanpunaisen sävyä valikoimasta joten nyt mentiin hieman tummemmalla.






Näytösmeikki


Yksi meikeistä mikä meidän piti tehdä oli näytösmeikki. Olin aiemmin jo testaillut itselleni draq queen/ showmeikkiä ja ajattelin, että tämähän menee myös koulun näytösmeikki tehtävään. Pohjan tein omalla ihonsävyyni sopivalla meikkivoiteella ja peiteaineella. Kulmat tein omien kulmieni muodon mukaan, sillä minulla ei ollut tuotteita millä olisin voinut peittää omat kulmani ja sen jälkeen piirtää kulmat toiseen kohtaan. Silmiin hain dramaattisuutta, mutta halusin kuitenkin pitää itselleni ominaiset kissarajaukset. Tein "uuden luomivaon" mustalla kajalkynällä, jonka jälkeä lähdin pehmentelemään mustalla luomivärillä. Sen jälkeen luonnostelin siipirajauksen paikan ja väritin sen mustaksi, jonka jälkeen pehmensin ja häivyttelin rajauksen reunaa liikkuvan luomen ulkonurkassa. Siistin peiteaineen kanssa mahdolliset suttukohdat ja levitin glitterin kiinnitysaineen ja hopeisen glitterin. Alaluomelle tein mustalla luomivärillä rajauksen ja viimeistelin silmät ripsivärillä. Huuliin toin näyttävyyttä mustalla rajauksella, jota häivytin punaisella huulipunalla. Poskipunana käytin pinkkiä puuterimaista poskipunaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti