1.
Väriä ja kiharaa -kirjan perusteella: millaisia nimityksiä permanenttikäsittelyistä käytetään?
Minivogue, tyvikohotus. Tuki- ja rakennekäsittelyksi sanotaan sellaisia lopputuloksia, joissa hiukset taipuvat tai kohoavat hiuspohjasta ulospäin vaihtelevissa määrin. Permanentiksi sanotaan usein sellaista lopputulosta jossa hiuksiin syntyy kiharaa. Myös kiharien hiuksien suoristaminen on permanenttikäsittely.
2.
Kirjassa kerrotaan orto- ja parakeratiinista. Miten nämä vaikuttavat siihen, onko hius suora vai kihara?
Ortokeratiini on kierteistä ja parakeratiini laskosmaista. Hiuksen kuitusolun proteiineista osa on orto- ja osa parakeratiinia. Kun kaikkien kuitusolujen sisältämät orto- ja parakeratiinit sijoittuvat soluissa vastakkaisille puolille, hius on kihara. Se johtuu siitä, että ortokeratiini on kierteisenä lyhyempää kuin laskoksella oleva parakeratiini. Tällöin proteiinit kiertyvät spiraalille niin, että ortokeratiini jää spiraalin keskelle ja parakeratiini pidempänä ulkokierteelle. Vastaavasti kun keratiinilaadut sijoittuvat sattumanvaraisesti kuitusolujen sisällä, hius on suora.
3.
Miten rastakiharakimppu syntyy ?
Hius voi olla paitsi kihara, myös kierteellä pituussuunnassa itsensä ympäri. Tällaisista hiuksista muodostuu itsestään niin sanottuja rastakiharakimppuja. Hiusten kierteisyys vaikuttaa myös hiusten suoristamisen mahdollisuuksiin, sillä kierteisyyttä ei voi muuttaa permanenttikäsittelyllä. Osittain kierteistä hiusta voi suoristaa vain vahvalla emäksellä eli relaksantilla.
4.-6.
Hiukset pestään aina ennen permanenttia. Mikä merkitys on sillä, että hius on vesimärkä rullatessa orto- ja parakeratiinin kannalta? Jos vesimärkä hius venyy huomattavan paljon rullauksen aikana, mistä se voi kertoa? Miksi hius on pestävä huolellisesti shampoolla ennen permanentin rullausta?
Permanenttikäsittelyssä hiusten proteiiniketjuja tulisi pystyä siirtämään suhteessa toisiinsa, jotta hiuksen taipuisuus muuttuisi. Siinä käytetään apuna vettä. Kuivan hiuksen proteiiniketjussa vety- ja suolasidokset ovat kiinni. Vesi katkaisee hiuksesta vety- ja suolasidokset, jolloin hius voi venyä. Shampoossa oleva tensidi tehostaa veden imeytymistä hiukseen, joten se tehostaa myös vety- ja suolasidosten katkeamista. Parakeratiinin muoto säilyy laskoksellisena. Sen sijaan ortokeratiinin kierteet oikenevat, ja keratiiniketjut muistuttavat parakeratiinin laskoksellisuutta. Vesi ei voi katkaista rikkisidoksia, hius ei siis voi venyä loputtomiin. Jos vesimärkä hius kuitenkin venyy erittäin paljon, se kertoo siitä, että hiuksen rikkisidokset ovat katkenneet eli hius on voimakkaasti rakennevaurioitunut.
Jotta hius venyy mahdollisimman tasaisesti hiusten tulee kostua tasaisesti tyvestä latvaan. Jos hiuksen tyvessä on luonnon rasvaa, talia, se estää veden imeytymisen tyviosiin, jolloin hius ei veny tyvisosistaan samalla tavalla kuin muualta. Sama ongelma syntyy myös, jos hiuksen pinnassa on jotain vettä tehokkaasti hylkivää rasvamaista ainesosaa tai muovia. Tämän takia permanentti on hyvä aloittaa hiusten pesulla.
7.
Miksi on hyvä välttää liian voimakkaita pesuotteita hiuspohjassa ennen permanenttia?
Permanentinainesosat ärsyttävät ihoa joka tapauksessa. On siis parempi välttää voimakasta hiuspohjan hankaamista ja hierontaa ja liian voimakkaita pesutuotteita, ettei lisätä turhaan ärsytystä hiuspohjan ihossa.
8.
Permanentti rullataan yleensä märkään hiukseen. Miksi kuivan hiuksen rullaamista ei yleensä suositella?
Permanenttirullat voidaan kiertää myös kuivaan hiukseen, mutta silloin keratiiniketjujen rikkisidoksia ei saada suhteessa toisiinsa paljonkaan siirtymään. Vesi katkaisee vety- ja suolasidokset vasta siinä vaiheessa, kun permanenttiaine lisätään hiuksiin. Tällä tavalla ei saada aikaan jäntevää kiharaa.
9.
Jos tavoitteenasi on ollut tasaisesti jäntevä permanenttikihara, mutta lopputulos on epätasaisesti kihartunut; mistä se voi johtua?
Hius ei ole ollut tasaisen kostea joka puolelta, hiukseen on jäänyt talia tai muovimaisia ainesosia jotka tekevät hiuksesta liukkaan ja näin ollen vaikean rullata tasaisesti.
10.
Mitä haittaa voi olla permanenttia edeltävästä hiusten pesusta?
Se poistaa hiuspohjasta luonnollisen talin, joka suojaa ihoa permanenttiaineiden sisältämiltä ihoa ärsyttäviltä ainesosilta.
11.
Väriä ja kiharaa -kirjassa verrataan syväpuhdistavaa shampoota astianpesuaineeseen, miksi? Soveltuuko se hiusten pesuun ennen permanenttia?
Syväpuhdistava shampoo on tensidikoostumukseltaan astianpesuaineiden kaltainen. Syväpuhdistavassashampoossa tensidien määrä on merkittävä ja se poistaa hyvin hiuksen pintaan muodostuneita kovia kalvoja.
12.
Ennen permanentin rullausta hiuksiin voidaan lisätä hoitoaineita. Monissa permanenttituotteissa on oma rakennepaikkaava hoitotuote. Mitä hyötyä näistä tuotteista voi olla permanentin onnistumisen kannalta?
Hoitoaineilla hiukset voidaan tilapäisesti saada tuntumaan ja näyttämään ehjärakenteisilta. Hoitoaineella ei kuitenkaan ole pysyvää korjaavaa vaikutusta rakennevaurioihin.
13.
Luettele permanentissa käytettävät työvälineet ja niiden merkityksiä
a.
suojauksen
Kosteutta läpäisemätön kappa ja niskaliuska, levitysvaiheessa asiakkaan hartiat voidaan suojata kapan lisäksi esim. pyyhkeellä. Nauhavanulla voidaan estää permanenttiaineen valuminen asiakkaan kasvoille. Parturi-kampaajan tulee suojata kätensä kertakäyttöhanskoilla.
b.
rullaamisen
Hiukset jaotellaan permanenttikammalla. Hiusten tasaista kiertymistä helpottamaan voidaan käyttää latvapaperia. Permanenttirullat jotka ovat ei-metallisia välineitä. Rulla kiinnitetään paikoilleen kumpi- tai silikonilenkillä, kampauspiikillä tai työvälineessä itsessään olevalla kiinnittimellä. Rullein paikallaan pysymistä voidaan helpottaa kiinnittämällä ne toisiinsa muovipiikeillä.
c.
tuotteen levittämisen
Permanenttineste voidaan levittää hiuksille omasta nokallisesta tuotepakkauksestaan. Se voidaan levittää myös nokkapullolla, johon se on annosteltu isommasta astiasta. Tuote voidaan levittää myös sienen tai muun imukykyisen materiaalin avulla muovikulhosta annostellen. Vaahtoavat tuotteet levitetään pakkauksen ohjeiden mukaisesti. Geelimäiset permanenttiaineet voidaan levittää siveltimellä tai nokkapullolla.
d.
tuotteen vaikutusajan
Vaikutusajalla hiukset voidaan lämmön tasaamiseksi peittää muovihupulla tai -kelmulla. Lisäksi voidaan käyttää erilaisia lisälämpölaitteita.
e.
kiinnittämisen aikana
Kiinnitysaine voidaan levittää kiinnitysainepullon nokalla, levityssienellä tai nokkapullolla. Pullon sivussa voi olla käyttöä helpottava mitta. Tuotteen laimentamiseen tarvitaan astia ja mitta.
14.
Permanentissa voidaan käyttää monipuolisia työvälineitä. Joskus hiukset halutaan laineille, joskus suoraksi jne. Millä työvälineillä hiukset saadaan permanentissa taipumaan pyöreään kiharaan?
Hiukset saadaan taipumaan pyöreästi permanenttirullilla, patukoilla tai muilla vastaavilla pyöreillä työvälineillä.
15.
Mitkä kaikki asiat vaikuttavat valmiin permanenttikiharan kokoon?
Valmiin permanenttikiharan kokoon vaikuttavat useat eri asiat: hiuksen pysyvät rakennevauriot hiuksen eri osissa, hiusten jännittyminen eli venyminen rullauksen aikana, rullan koko sekä hiusten pituus. Kiharan kokoon vaikuttaa luonnollisesti myös se, onko permanenttiaine sopiva, onko permanenttiaine levittynyt tasaisesti hiukseen, onko vaikutusaika sopiva ja tehdäänkö permanentin kiinnitysvaihe asianmukaisesti.
16.
Miksi voimakkaasti rakennevaurioituneeseen hiukseen ei voi saada aikaiseksi jäntevää kiharaa?
Vain rikkisidosten uudelleenmuotoutuminen voi muodostaa hiukseen uuden muodon. Hiuksen rikkisidokset voivat katketa prosessin aikana lähes kokonaan ja näin ollen kiharasta tulee erittäin veltto.
17.
Väriä ja kiharaa kirjassa on esitelty muuttujia, jotka vaikuttavat kiharan kokoon ja muotoon
permanentissa. Mikä vaikutus kiharan kokoon on sillä, kuinka paksu kerros hiusta kiertyy rullan ympärille? Miten hiuksen pituus vaikuttaa samaan asiaan?
Mitä paksumpi kerros hiuksia yhdelle rullalle kiertyy, sitä suurempi on kiharan läpimitan ero latvan ja tyven välillä. Sama asia ilmenee pitkissä hiuksissa.
18.
Miksi tyvialueen kihara vaikuttaa usein loivemmalta kuin latvan kihara, kun kyseessä on pitkä hius?
Rullaus aloitetaan latvasta, jolloin rullan ympärille kerrostuu paksu kerros hiuksia ennen kuin tyvialueen hiukset pyörähtävät rullan ympärille.