Värikäsittelyjen alkaessa tuli myös opeteltavaksi kulmien ja ripsien värjääminen. En ollut koskaan aiemmin värjännyt ripsiä tai kulmia, sillä omani ovat tummat luonnostaan. Tämä oli siis taas aivan uusi juttu. Ystäväni oli tulossa asiakkaakseni ja sain samalla värjätä hänen kulmansa ja ripsensä.
Päätin aloittaa ripsien värjäämisestä, sillä siinä on pidempi vaikutusaika kuin kulmissa. Levitin vaseliinia alaluomelle ja suojalappuun ja asetin lapun tarkasti niin lähelle alaripsien tyveä kuin mahdollista. Tämä estää ns. pandaefektin eli alaluomi ei värjäänny tummaksi. Sitten sekoitetaan värimassa, sekoitussuhde on 1:1. Käytin värinä sinimustaa. Ripsiin levitetään tikun avulla värimassaa. Tämän koin ensiksi jotenkin hankalaksi, mutta nopeasti siihen tottui. Tikulla saa levitetty tarkemmin värimassan aivan ripsien tyveen.
Ripsien jälkeen oli kulmat vuorossa. Olin levittänyt heti alussa myös kulmien ympärille vaseliinia suojaamaan ihon tahrautumista. Sitten tehtiin kulmille värimassa missä myös oli sekoitussuhde 1:1, kulmiin käytin tumman ruskeaa väriä. Siveltimellä levitettiin kulmien muodon mukaisesti ja pumpulipuikolla siistittiin vielä kulmien rajat. Sitten annettiin vaikuttaa n. 10min, sillä ystäväni halusi kulmistaan tummat.
Kun vaikutusaika oli loppunut, pyyhin ensiksi ripsistä pumpulipuikolla suurimmat värit pois ja sen jälkeen kostutetulla vanulapulla loput värit pois. Sitten samalla tyylillä otin kulmista värit pois. Kulmat olivat siistissä kunnossa, joten en nyppinyt niitä ollenkaan.
Tässä on ennen ja jälkeen kuvat, kyllä sinne väriä saatiin aikaiseksi. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti