Heipä hei!
Porrastus jatkuu, mutta tällä kertaa oli vähän erilaista A-linjaa tarjolla. Ensiksi katsoimme dvd:n missä opetettiin tämän mallin leikkaaminen ja sen jälkeen eikun hommiin.Homma alkoi jälleen hiusten kastelulla ja sen jälkeen osituksella. Päälliosaan tehtiin U-muotoinen jako ja taakse suora jako jättäen kapea osa mittahiukseksi.
Kampauspää asetettiin nojaamaan eteenpäin. Taakse jääneeseen osioon leikattiin porrastuksella mittapituus, kuten alapuolella olevassa kuvassa näkyy.
Kun mittahius oli leikattu lähdettiin etenemään takaosassa. Jaot ovat viistot, koska leikataan A-linjaista mallia. Jälleen otettiin n. 1cm osioita, osio leikattiin n. 40 asteen kulmassa. Kun takaosa on leikattu n. puoleen väliin, tarkastetaan onko sivuhiukset samanpituiset.
Tästä jatketaan, kuten kuvassa näkyy, ensiksi toinen puoli valmiiksi ja sen jälkeen toinen puoli. Ositukset tehdään viistosti jakauksen mukaan ylös asti.
Kun jäljellä on enää päälliosa, se avataan ja tehdään ositukset kuvanmukaisesti viistosti ja leikataan porrastetusti käyttäen aiemmin leikattuja hiuksia mittapituutena.
Kun kaikki hiukset on leikattu, hiukset föönataan kuiviksi, käsitellään muotoiluraudalla ja alkaa viimeistely!
Sivulla oleva kolmio ja hiusten muotolinja siistitään selkeäksi saksien kärjillä. Takaosan porrastusta kevennetään pointtaamalla, pitää kuitenkin varoa ettei juuri leikattu porrastus katoa. Näistä osista minulla ei valitettavasti ole kuvia. Tältä se näyttää valmiina.
Lopputulos oli ihan ok. Haastavaa tässä oli, kun näki vasta ihan loppuvaiheessa onko leikannut oikein eli tuleeko sivuille kolmion muotoinen kolo. Kyllä se sieltä löytyi, mutta jonkin verran jouduin viimeistelyssä sitä muotoileen. Tarkkuuta tässä ainakin oppi leikkaamisen suhteen, kehitystä tapahtuu. Eikun uusia malleja ja juttuja kohti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti