sunnuntai 28. elokuuta 2016

Historiasta nykypäivään

Parturi-kampaajan työn historiaa


1800-luvulta 1900-luvulle
Kampaajat kehittivät paljon uusia laitteita hiustenlaittoon ja keksivät uusia metodeja kampauksien tekemiseen. Mm. 1872 ranskalainen kampaaja Marcel Grateau patentoi hänen hiustenkihartimen. Keksintö oli menestys ja mahdollisti uusien hiustyylien kehittymisen, mukaanlukien hänen nimeään kantavan "the Marcel wave". Marcel wave muistuttaa 20-luvulla suosittua sormikiharaa (finger waves), mutta niissä käytetään eri tekotapaa.

The Marcel wave
http://thehistoryofthehairsworld.com/hair_19th_century.html

Modernin konseptin naisten kauneus- ja hiussalonkeihin kehitti Martha Matilda Harper. Siihen aikaan naiset olivat tottuneet ehostamaan heidän hiuksiaan kotonaan, kotiapulaisen avustamana tai sitten kampaajat kävivät naisten kotona. Hän avasi salonkinsa, nimeltään Harper's Salon, naisille Rochesteriin, joka oli loistomenestys. Kun muut naiset halusivat avata samanlaisen salongin, Martha ehdotti heille franchinsing sopimusta sekä parturikoulua, joka oli nimeltään Harper's Method. Sopimukseen oli sisällytetty, että kaikki käytettävät kauneustuotteet piti olla tehty Harper's Salongissa. Vuosisadan lopussa Yhdysvalloissa oli avattu jo 200 salonkia. Ja vuonna 1928 500 Harper's Salonkia oli avattu ympäri maailmaa.



50-luku

Sota-aika alkoi olla ohi ja se näkyi 50-luvun tyylissä. Silloin korostettiin naisellisuutta.Vaatetuksessa näkyi leveää kellohelmaa hameissa ja mekoissa, minkä alla käytettiin tyllihametta tuomaan kuohkeutta ja ryhtiä. Alushameet tekivät tanssiliikkeistä näyttävämpiä, mutta myös varjelivat tyttöjen siveyttä. Kapeaa vyötäröä korostettiin erilaisilla vöillä. Alaspäin kapenevilla kynähameilla- ja mekoilla luotiin tiimalasi siluettia.

Hiusmuodissa näkyi kiharat, huivit ja pillerihatut. Vastakohtana supernaisellisille hiuksille oli Audrey Hepburnin pelkistetty lyhyt hiusmalli. Lucille Ballin kuvassa oleva poodeli kiharakampaus on yksi, voisiko sanoa klassikko, vintage/pin-up tyyleissä. Unohtamatta tietysti Marilynia, kaikkihan tietää Marilynin glamouria huokuvat kiharat.


Audrey Hepburn
https://fi.pinterest.com/pin/283586107763245351/


Lucille Ball
https://fi.pinterest.com/pin/160863017918102544/


Marilyn Monroe
https://fi.pinterest.com/pin/516084438531367623/

50-luvulla yleinen kiharrustyyli oli, että kosteat hiukset rullataan pienissä osioissa ylös ja kiinnitetään pinneillä. Toinen vaihtoehto oli, että hiukset rullattiin papiljoteille. Huivi sidottiin päähän ja nukuttiin yön yli hiustenkuivaajan puuttuessa. Näin ollen seuraavana päivänä kiharat olivat valmiina. Pinnit vain irroitettiin ja hiukset harjattiin läpi, saaden pehmeän ja kuohkean näköiset kiharat. Vaikka 50-luvulla kiharrettiin paljon hiuksia itse, toisinaan naiset myös turvautuivat permanenttiin.

Miehillä hiustyyli oli siisti ja malliltaan lyhyt. Paljon käyttiin erilaisia hiusrasvoja, jollai saatiin muotoiltua hiukset menemään taaksepäin. Tämä oli varsinkin nuorison suosiossa.

                               
Elvis Presley
https://fi.pinterest.com/pin/39265827971819663/


Klassinen 50-luvun meikki. Palataan jälleen kerran Marilyniin. Hänellä oli luonnolliset kulmat, liikkuvalla luomella vaaleaa luomiväriä, luomivaossa ruskeaa antamassa kontrastia, pitkät ripset, alaluomella ripsien tyveen tehty tummalla luomivärillä varjoa ripsistä, kissarajaukset silmissä,sekä punainen huulipuna. Meikki oli kuitenkin aika luonnollinen ja hillitty.

https://fi.pinterest.com/pin/378865387375618415/

Nykypäivä

Hiusalalla on paljon erilaisia työpaikkoja ja yrityksiä. Voit työskennellä tukussa, yrittäjänä omassa salongissa, vuokratuoli kampaajana, tehdä keikkahommia muotinäytöksissä, valokuvauksissa, teatterissa, kauneustapahtumissa jne. 
Hiusalalla asiakaspalvelijan tärkeimmät ominaisuudet mielestäni ovat ystävällisyys, rehellisyys ja kyky kommunikoida erilaisten ihmisten kanssa. Myös kiinnostus ja kyky kehittää itseään koko ajan paremmaksi, opetella uusia tekniikoita itsenäisesti ja käydä koulutuksissa, on minusta todella tärkeä piirre parturi-kampaajassa. Täytyy seurata mitä kaikkia uusia tuotteita tulee ja arvioida mitä kannattaa itse ottaa käyttöön työssään. Ja tietysti luovuuttaan pitää yllä.

Otan tähän esittelyyn yhden yrityksen, jota olen seurannut facebookin ja instagramin avulla. Se on myös lähellä omaa tyyliäni ja tässäkin postauksessa kävin 50-lukua läpi joten tämä sopii kuin nenä päähän.
Helsingissä sijaitseva Pinkki Paplari (www.pinkkipaplari.fi). Itse en ole valitettavasti vielä päässyt laitattamaan hiuksiani heille, mutta joskus kun aikatauluun Helsingissä jää tyhjä kohta, menen taatusti laitattamaan tukkani kuntoon. He käyttävät paljon sosiaalista mediaa, jotta asiakkaat ja muut heidän "fanit" pysyvät ajantasalla mitä tapahtuu. Tykkään kun heillä on pin-up- ja vintage-tyyli kampaamossaan, se erottuu heti muista ns. tavallisista kampaamoista. Myös erilaisissa tapahtumissa pääsee käyttämään heidän palveluitaan. Minusta on hyvä, että yritys on monenlaisissa jutuissa mukana. Tällä tarkoitan sitä, että lähdetään tapahtumiin tekemään esim. pikakampauksia ja pikameikkejä, voidaan tehdä stailauksia kuvauksiin, järjestetään erilaisia kursseja jne. Itsekin sitten tulevaisuudessa toivon työskenteleväni ympäristössä missä on erilaisia työjuttuja ja pääsee haastamaan itseään, sillä tavalla ei kangistu vanhoihin tapoihin ja kyllästy.

Tässä on nyt vain pintaraapaisu kaikesta, muuten kirjoittaisin tätä postausta varmaan vuodenkin päästä eikä kukaan jaksaisi lukea. :)


Lähteet

28.8.2016
http://thehistoryofthehairsworld.com/hair_19th_century.html
http://glorias-story.blogspot.fi/2012/08/1950s-fashion.html 
https://en.wikipedia.org/wiki/Marcelling

perjantai 26. elokuuta 2016

A-linjainen leikkaus, miten se tehdään?


A-linjainen leikkaus. Malli joka on lyhyempi takaa ja pitenee etuosaa kohti. Sen tekeminen aloitettiin kastelemalla kampauspään hiukset. Sen jälkeen hiuksiin tehtiin ositus. Kuten kuvista huomaa, jakaus on tehty mallin muotolinjan mukaan. Mikä siis tarkoittaa, että jakaus kulkee samansuuntaisesti kuin hiusten latvat valmiiksi leikatussa mallissa.


Takaosa jaettiin vielä kahteen osaan. Sivuille ja takaosaan jätettiin hiusrajasta n. 1cm paksuiset hiusosiot. Näitä osioita käytetään mittahiuksina.
Jakaukset eivät olleet ihan niin suorat kuin olisin halunnut, mutta lisää harjoitusta niin nekin alkavat varmasti sujua kauniisti ja sutjakasti.





Sen jälkeen piti napata sakset käteen ja leikata se mittahius keskelle takaosaa, mistä koko leikkaus alkaa. Myös etuosaan leikataan mittahiukset mitkä määrittää mallin pisimmän kohdan. (Pitää muistaa, että pitää osion nollakulmassa, eli hiusosio on suoraan alaspäin.) Kun sopivat mitat on leikattu, lähdetään etenmään toista sivua pitkin.

Pitää osata arvioida kuinka paljon lähtee leikkaamaan, jotta tulee suora linja. Mieluummin leikkaa ensiksi liian vähän kuin liian paljon. Testailin vähän kamman ja sormien kanssa missä kulmassa hiukset kulkee kohti etuosan mittahiusta. Ja sitten vaan leikkaamaan! Kun puolet hiuksista on leikattu, siirrytään leikkaamaan toinen puoli jälleen takaosasta etuosaa kohti. Tässä kohtaa piti olla todella tarkkana ja mittailla kuinka paljon on ottanut toiselta puolelta, että tulee symmetrinen leikkaus. Kun leikkauslinja näyttää tasaiselta ja symmetriseltä voidaan siirtyä seuraavaan vaiheeseen.

Osituksista otetaan n. 1cm paksuisia osioita jakauksen mukaisesti ja leikataan alimman kerroksen mukaan. Niin jatketaan käyden läpi kaikki hiusosiot. Kuvassa näkyy, kuinka olen ottanut uuden leikkausosion mikä on sen 1cm paksuinen. (Kannattaa ottaa samanaikasesti takaosan molemmista osioista, saa leikattua kerralla vähän enemmän.) Kun takaosa on leikattu siirrytään sivuosituksiin, täysin samalla kaavalla kuin takaosa leikattiin.




Tässä on valmis A-linjainen leikkaus föönattuna ja nopeasti muotoiluraudalla käsiteltynä.


Onnistuin mielestäni hyvin. A-linjainen leikkaus on mielestäni kaunis ja oli kiva oppia tekniikka tähän leikkaukseen. Ylempänä mainitsin kuinka jakaukset vaativat vielä harjoitusta ja tietysti itse leikkaaminen, että siitä tulee tarkkaa ja nopeaa. Mutta harjoitusta ja harjoitusta, olenhan ollut vasta 5 päivää koulussa. Lopputulos näyttää kuitenkin siltä mitä ajattelinkin ja tästä on hyvä lähteä taas eteenpäin.


Tästä se lähtee!

Heipähei! Olen Iida, 23 vuotias parturi-kampaaja opiskelija. Ensimmäinen vuosi edessä ja ensimmäisenä koulutehtävänä oli perustaa blogi. Blogiin tulen kirjoittamaan koulutehtävistäni ja miksei vapaa-ajan kauneus- ja tukkajutuistakin.
Olen ollut aina kiinnostunut hiustenlaitosta. Olen itsekseni harjoitellut paljon erinäisiä kampauksia youtube-videoiden avulla ja paljon netistä etsinyt inspiraatiokuvia mitä kaikkea hiuksilla voi tehdä. Pin-up, goottihenkisyys ja burleski ovat kiinnostuksen kohteitani ja ne tulevat varmasti näkymään eniten omissa projekteissani.
Meikkaus ja maskeeraus on myös yksi kiinnostuksen kohteeni. Jos innostun tästä bloggailusta, saattaa myös meikkijutut saada paikkansa täällä blogissa.
Tervetuloa seuraamaan blogiani. :)