sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Tyyliä, muotia ja värejä

Tyyli syntyy persoonallisuudesta. Se on tapa pukea vaatteita ja muodostaa vaikutelma. Tyyliä ei voi ostaa rahalla, se on jokaisen ihmisen oma juttu. Sillä voi ilmaista omia ajatuksiaan, tunteitaan ja asenteitaan. Toisilla tulee vahvemmin esille se minkä tyylisiä he ovat ja toinen ääripää taas voi kadehtia näitä selkeä tyylisiä ihmisiä. Omaa tyyliä pystyy lähteä etsimään ja kehittämään milloin vain, mutta siinä pitää olla pitkäjänteinen ja löytää rohkeus pukea ne vaatteet päälle mistä on aina haaveillut, mutta ei ole uskaltanut käyttää.
Teini-ikäisenä monet käyvät useat eri tyylit läpi etsien itseään, mikä on se oma juttu. Kun löytää sen oman persoonallisen tyylin, siitä huokuu, että on sinut itsensä kanssa. Itse olen käynyt monet ja monet eri tyylisuunnat läpi ja etsin itseäni aika pitkään nuorempana. Nyt koen löytäneeni sen oman juttuni. En kuitenkaan lokeroi itseäni mihinkään tietyn tyylisuunnan alle, minussa on paljon juttuja monista eri tyylisuunnista. Usein jos minulta kysytään minkä tyylinen olen, saatan vastata pitäväni pin-up tyylistä, mutta minusta löytyy myös gootahtavaa ja rock/punk henkistä tyyliä. Monista teini-ikäisenä läpi käydyistä tyyleistäni on jäänyt jotain, mitkä muodostavat minun tyylini. Muoti ja trendit muuttuu- tyyli pysyy.

Muodin pyörän avulla voidaan jakaa karkeasti ihmiset neljään eri ryhmään hiustyylien mukaan. Kuitenkaan hiustyylin muodikkuus ei pysy aina samassa sektorissa. Muodikas hiusmalli, jota on esiintynyt niin kauan, että se luokitellaan konservatiiviseksi, siirtyy ajan kuluessa omaperäisiin, jos henkilö on sitoutunut hiusmalliinsa tiukasti. Hiustyyli myöskään ei välttämättä kuulu selvästi mihinkään sektoriin, vaan voi jäädä kahden ryhmän väliin ja sitä voitaisiin kuvailla esimerkiksi muodikkaan konservatiiviseksi tai persoonallisen omaperäiseksi. Hiustyyli voidaan sijoittaa pyörän mihin tahansa kohtaan, mutta kahdeksan ryhmää on riittävä hiustyylin suunnittelutyössä.


Muodikkaat on perusryhmä, johon kaikkia muita ryhmiä verrataan. Tähän joukkoon kuuluu pieni joukko edelläkävijöitä joita laajemmat massat seuraavat. Ryhmään kuuluu uusin hiusmuoti, mitä voidaan hienovaraisesti muuttaa noudattaen kuitenkin ajankohtaista muotia.

http://www.elleuk.com/beauty/hair/articles/g31402/hairstyle-
trends-for-2017/?slide=9
http://www.elleuk.com/beauty/hair/articles/g31402/hairstyle-trends
-for-2017/?slide=10
















Konservatiivinen tyyli noudattelee kulloinkin vallitsevan hiusmuodin muotoja, linjoja ja värejä yksinkertaistetulla tavalla. Tähän ryhmään kuuluvat henkilöt käyttävät esimerkiksi edellisenä kautena hiusmuodissa olleita linjoja.

https://fi.pinterest.com/mnchriss/hair/


Persoonallinen. Tavoitteena on osoittaa persoonallisuutta eikä kopioida muotia. Henkilö valitsee hiusmallin ja värin sen mukaan mistä pitää ja kokee sopivaksi itselleen, välittämättä siitä onko se muodissa vai ei.
https://fi.pinterest.com/chively13/contemplating-hairsyles/


Omaperäinen edustaa puhtaasti henkilökohtaista makusuuntausta tai halua olla erilainen, tulla huomatuksi tai halua mahtailla tyylillään. Jos omaperäisen tyylin edustaja sattuu olemaan kuuluisa muusikko tai kiinnostava henkilö sosiaalisessa mediassa, hänestä voi tulla muodin suunnannäyttäjä. Huippumuoti on usein omalaatuista ennen kuin se saa yleistä hyväksyntää ja muuttuu muodiksi.

http://www.rebelcircus.com/blog/rock-hairstyles/


Pyörän käyttö asiakastyössä edellyttää myös asiakkaan elämänpiirin huomioimista, sillä esimerkiksi kampaaja, jonka työ on hyvin muotitietoista, voi vaatia paljon muodikkaammat hiukset sijoittuakseen "muodikkaaseen" ryhmään kuin jollakkin muulla alalla toimiva henkilö. Määrittele siis asiakkaan hiusten tämänhetkinen muodikkuus katsomalla asiakasta kokonaisuudessaan ja vertaamalla näkemääsi kuluvan kauden muodin virallisiin linjoihin. Sijoita asiakas jollekkin neljästä sektorista tai niiden rajapinnoille sen mukaan haluaako asiakas tulla huomatuksia hiustensa ansiosta ja missä määrin asiakas on kiinnostunut ilmentämään muotitietoisuuttaan hiuksiensa avulla. Rohkaise asiakasta kertomaan toiveistaan hiustensa suhteen ja kuuntele häntä huolellisesti!



Värianalyysi

http://fashionfortherestofus.com/page19.html


Kevät 
- Ihon väri: Lämmin kultainen, keltainen

- Hiusten Väri: vaalea, ristiverinen, kullanvaalea, kullanruseka, kupari tai maantienvärinen

- Silmien väri: Kullanruskea, omenanvihreä, lämmin ruskeanvihreä, turkoosi, kirkas sininen tai kirkas tummansininen

Kevät ihmiselle käy kupari- ja kultapohjaiset lämpimät sävyt hiuksissa.

Kesä
- Ihon väri: Viileä, roosa, harmahtava, maidonvaalea

- Hiusten väri: Tumma tai vaalea ristiverinen, tuhkanvaalea, platina, hopeanvaalea, kaakonruskea, punakupari, mustanruskea

- Silmien väri: Vedenvihreä, kirkas vaaleansininen, kirkas tummansininen, sinivihreä, kaakaonruskea

Kesä ihmiselle käy tuhka, hopea, platina, kaakao ja sinipohjaiset sävyt hiuksissa.


Syksy
- Ihon väri: Lämmin keltainen ja kultainen

- Hiusten väri: Tumma ristiverinen, tumma kullanruskea, tumma kupari

- Silmien väri: Tumma kullanruskea, lämmin ruskeanvihreä, tumman sinivihreä, tummansininen

Syksy ihmiselle käy kulta- ja kuparipohjaiset lämpimät sävyt hiuksissa


Talvi
- Ihon väri: Viileä, roosa, maidonvaalea ja oliivi

- Hiusten väri: Tumma ristiverinen, tumma kaakonruskea, mustanruskea, musta, hopeanharmaa, mahonki

- Silmien väri: Jäinen vedenvihreä, kirkas jäinen vaaleansininen, jäiset sinivihreät, tumma kaakaonruskea, mustanruskea


Talvi ihmiselle käy mahonki, musta ja sinipohjaiset sävyt hiuksissa


Tyylisuosituksen antaminen

Työn suunnittelu on tärkein vaihe onnistuneen lopputuloksen saavuttamiseksi. Pitää tietää mitä lähtee tekemään ja se mitä tekee on juuri se mitä asiakas oli toivonut. Työn suunnittelussa asiakkaalle luodaan tärkeä, henkilökohtainen kokemus siitä että hän ja hänen mielipiteensä ovat tärkeitä työn onnistumisten kannalta. Asiakkaalta voi kysyä miten viimeksi leikattu malli palveli häntä, miksi hän ei innostu tämän tyyppisestä mallista, minkälaisesta mallista hän on haaveillut, mikä hiusten laitossa kotona on haastavaa. Kysymyksiä mihin voi vastata kyllä tai ei kannattaa välttää, avoimilla kysymyksillä asiakas joutuu miettimään enemmän vastaustaan ja näin ollen myös kampaaja saa laajemman kuvan asiakkaan toiveista.
Työn suunnittelun aikana asioita mitä parturi-kampaajan tulee havaita ovat asiakkaan värit, muodikkuus, kasvojen ja vartalon muoto ja tyyli.
Näistä asioista koostuu tyylisuositus. Asiakkaan haastattelun ja omien havaintojen jälkeen ammattilainen vie omilla asiakkaan toiveisiin perustuvilla suosituksilla asiakkaan toivetta vielä eteenpäin, täydentäen ja jalostaen sitä. Tyylisuositus annetaan sopivan laajana, jokaisella palvelukerralla, jokaiselle asiakkaalle.

Värien tyylisuunnitellulla haetaan niitä värejä asiakkaalle, mitkä saa ihon näyttämään hyvinvoivalta ja silmät kirkkailta. Ammattilainen voi oikeilla hiusvärin tummuusastevalinnoilla hakea ihanteellisia vartalon osien mittasuhteita sekä kasvojen soikeaa muotoa. Myös hiusvärejä suositellaan asiakkaalle niiden luomien mielikuvien vuoksi. Halutaanko korostaa naisellisuutta vai miehekkyyttä, sekä auttaa häntä tulemaan huomatuksia haluamallaan tavalla. Asiakkaan "luonnolliset värit" analysoidaan värianalyysimenetelmällä, mihin värivuodenaikaan asiakas kuuluu. 

Käytännön esimerkkejä:


Tummimmat hiukset kannattaa värjätä lähtökohtaisesti aina alaosiin tai tyveen. Esimerksiksi kasvojen ja niskan "muotoilun", värin kolmiulotteisuus ja kiinnostavuus. Tummat hiukset ja/tai parta saavat vaalean ihon näyttämään entistäkin vaaleammalta. Tummien hiusten ja parran lähellä oleva ihoalua voi näyttää suuremmalta kuin onkaan. Tämä kannattaa huomioida värjätessä hiuksia, joissa on ohut tai pakeneva hiusraja sekä partaa värjätessä ja muotoiltaessa. Tummat värit kertovat painavuudesta, varjosta, alapuolella olosta, uppoamisesta, litteydestä ja pienuudesta. Tumma vie kauemmas.

Vaaleita värejä hiuksissa kannattaa käyttää lähtökohtaisesti yläosissa ja latvoissa. Käytä, kun haluat kampauksen tai sen osan näyttävän suuremmalta ja korkeammalla olevalta. Käytä luodaksesi kolmiulotteisuutta ja kiinnostavuutta. Jos jokin vartalon osa on suuren näköinen, mieti johtuuko se vaaleasta vaatteesta. Vaaleat värit ovat kevyitä, nousevia, valoisia. Vaalea tulee lähemmäs.

Alla olevista kuvista näkyy, kuinka tummaa väriä on käytetty tuomaan syvyyttä ja kontrastia ja vaalealla luotu näyttävyyttä ja keveyttä hiuksiin ja tuotu valoa kasvoille.


https://makeuptutorials.com/11-bombshell-blonde-highlights-dark-hair/
https://www.pinterest.com/alyssam12/hair-beauty-etc/

torstai 20. huhtikuuta 2017

Arvioitava väri + leikkaus asiakkaalle

Ystäväni tuli asiakkaakseni värjäyksen ja leikkauksen näyttöön. Hänellä ei ollut mitään tarkkaa ja tiettyä toivetta hiuksiensa suhteen. Tyvikasvun hän halusi värjäyttää, toiveenaan ettei se kuitenkaan ole liian tumma hänen omaan väriinsä nähden. Hän halusi myös aikaisemmin tekemiämme raitoja takaisin näkyville. Hän oli käyttänyt colormaskia värin ylläpitämiseen, mikä oli kuitenkin tummentanut väriä ja näin ollet raidat eivät näkyneet enää niin selkeästi. Hiukset olivat siis kuparisen punaiset. Mietin aluksi hellävaraisinta vaalennuspesua, jotta latvoihin saisi enemmän keltaiseen menevää oranssia kuin kuparinpunaista. Hiukset olivat latvoista kuitenkin sen verta hentoiset ja kuivat, että vaalennuspesukin olisi ollut liian rankka käsittely hiuksille. Päädyin värjäämään tyvikasvun KC:n ultimaten 7,4 ja 6,4 3% hapetteella olaplexin kanssa. Pituksiin tein syväpuhdistavalla shampoolla pesun, jotta saisin edes vähän irroitettua colormaskilla tullutta väriä. Pesun jälkeen laitoin vielä pituuksin KC:n velvetyn 8,44 ja 034 mikserin 3% hapetteella ja olaplexillä. 




Leikkauksen suhteen keskustelimme, että pahimmat kuivat latvat leikataan pois, mutta säästetään pituutta niin paljon kun mahdollista asiakkaan toiveesta. Värjäyksen jälkeen latvat olivat kuitenkin sen verta huonossa kunnossa, että sanoin ystävälleni että voisin ottaa enemmän pois mitä alussa puhuttiin jos hän sen sallii. Sitä jonkin aikaa siinä mietittiin ja selitin hänelle, ettei se auta mitään jos otan vaan pari senttiä mittaa pois, koska siellä on niin kuivaa ja rakennevaurioitunutta hiusta mikä takkuuntuu ja katkeaa sitä mukaan mitä sitä harjaa. Hiuksista tulee paljon paksumman näköiset ja terveemmät jos saan ottaa vähintään 10cm pituutta pois- ja silti hiukset jäävät pitkiksi. Väkisin en kuitenkaan leikkaa. Ystäväni myöntyi ja niin saimme huomattavasti huonoa latvaa leikattua pois. Leikkaus oli tasamittainen malli jonka tein hevosenkenkä jaotuksella.

Mielestäni tämä työ onnistui hyvin. Tyvestä tuli juuri sopivan tummuinen, kun sekoitin 7,4 joukkoon 6,4. Pelkästään 7,4 tyvi olisi jäänyt liian vaaleaksi. Syväpuhdistavalla shampoolla sain kirkastettua vanhat raidat kauniisti esille ja sävytyksellä sain niihin kauniin intensiivisen värin. Leikkaus oli simppeli, mutta sitä asiakkaani halusi ja hiuksista tuli paljon terveemmän näköiset ja latvasta vahvan näköinen. Olen tyytyväinen lopputulokseen.
Asiakaspalvelun koen itselleni aika helpoksi ja koen olevani siinä hyvä. Minua ei jännitä olla uusien ihmisten seurassa. Työskentelen järjestelmällisesti ja olen perillä mitä olen tekemässä. 





Kasvojen ja profiilin analysointi





Asiakkaallani on neliön muotoiset kasvot. Leuka ja otsa ovat melko samanlevyiset, poskipäät ovat kasvojen levein kohta, mutta ei eroa selkeästi leuan ja otsan leveydestä.
Silmien väri on kirkas sininen.
Kuvat eivät anna nyt realistista kuvaa hänen ihon väristään, onneksi kasvonpiirteisiin valot ei vaikuta niin paljoa. 
Hänen ihostaan en osaa sanoa sävyä varmaksi, ehkä hiukan enemmän keltapohjanen kuin punapohjanen jos katsoo kaulalta ja rinnalta sävyä. En ihan selkeästi tiennyt mikä värivuodenaika ystäväni on, mutta tutkittuani hänen kuviaan ja tunnusmerkkejä värivuodenajoista päädyin kevääseen. Asiakkaalleni käy paremmin lämpimät kuin kylmät sävyt. Mietin syksyn ja kevään välillä, mutta hänen silmien väri sopi paremmin kevääseen. Hän on mielestäni vaaleampi kuin syksyn esimerkit joten sanoisin hänet kevät ihmiseksi. 
Asiakkaalla on ihanat pisamat ja kauniit siniset silmät joita kupari/oranssi väri korostaa. Myös hiuksien lämpimällä sävyllä iho saa tervettä hehkua. 
Jos saisin päättää, hiuksiin leikkaisin kerrostetun pitkän mallin, saman tyylisen kuin alla olevassa kuvassa Angelina Joliella on. Sillä saisi korostettua myös asiakkaan kauniita huulia ja luotua tuuheutta ja liikkuvuutta hiuksiin.


http://www.hercampus.com/style/best-hats-your-face-shape





tiistai 4. huhtikuuta 2017

DreamUp-tapahtuma


Metsässä keskellä kävelykatua.
Tehtävänä koulusta tuli osallistua DreamUp-tapahtumaan, mikä järjestettiin Jyväskylän keskustassa. Tapahtumassa pääsi perehtymään NY-yrittäjyyteen, Arman Alizad oli puhumassa kuinka hänen uransa oli lähtenyt käyntiin, oli pop-up toria, yrittäjyyden asiantuntijat kertoivat toiminnastaan ja palveluistaan speed-dating pisteellä jne.. Eli paljon oli pisteitä ja meidän piti osallistua vähintään kolmeen pisteeseen. Itse kävin pyörähtämässsä NY-yrittäjyys pisteessä, kuuntelin Arman Alizadin esiintymisen ja kävelykadulla oli Green Care- toiminta ja yrittäjyys piste, missä pääsi metsäkävelylle keskellä kaupunkia. En olisi uskonut kuinka hyvä fiilis tulikaan, kun meni tuohon lasikoppiin. Kuuli nauhurilta tulevaa metsän ääniä, oli oikeita kasveja ja havuja mitkä loivat metsän tuoksua ja tv:stä tuli videota luonnosta. Pisteen esittelijä kertoi mm. kuinka tällaista käytetään vanhustenhoidon tukemiseksi. Todella ihana keskintö minusta.







Arman Alizad kertoi kuinka hänen unelmansa muuttui todeksi ja pääsi luomaan uransa unelmansa ympärille. Päällimmäisenä minulle jäi mieleen se, että pitää unelmoida ja uskaltaa hypätä tuntemattomaan ja lähteä tavoittelemaan unelmiaan. Jos ei mitään yritä ei mitään voi saadakkaan. Mutta myös se, että hyvä suunnitelma tulee auttamaan todella paljon. Kehitellä ideaa ajan kanssa ja sitten kun suunnitelma on toteutusvalmiudessa sitten lähteä viemään ideaansa eteenpäin. Järki mukana näissä jutuissa, mutta ei jyrää järjellä niitä haaveita joita haluaa tehdä tulevaisuudessa. Pitää uskoa itseensä!